Tärkeitä tietoja ja ohjeita puistoon saapuville

Koirat on pidettävä ehdottomasti kytkettynä koirapuiston ulkopuolella. Koirat saa laskea vapaaksi vasta kun on mennyt puiston portista sisälle ja myös sulkenut portin perässään. PIHASSA JA MEIDÄN OMILLA MAILLA LIIKKUU MYÖS MUITA ELÄIMIÄ (kissat, kanat, omat koirat), JOTEN TODELLAKIN YLLÄOLEVA SÄÄNTÖ ON EHDOTON. KYTKEKÄÄ TARVITTAESSA KOIRAT KIINNI JO AUTOISSA, ETTEI NE PÄÄSE VAHINGOSSAKAAN RYNTÄÄMÄÄN TIELLE TAI MEIDÄN PIHAAN.

Käyttäkää koiranne tarpeillaan jo kotoa lähtiessänne, näin pidämme puiston siistimpänä ja miellyttävämpänä kaikille käyttäjille. Jos kuitenkin vahinko sattuu, niin jätökset on korjattava pois välittömästi, alueella on merkitty roska-astia tätä tarkoitusta varten. Koirien kakattaminen yksityistiellä ja piha- ja parkkialueilla ja polulla on ehdottomasti kielletty.

Jokainen omistaja huolehtii koiransa asiamukaisista madotuksista ja rokotuksista.

Juoksuisia narttuja ei saa tuoda puistoon, täten puistoa käyttävät uroksetkin säilyttävät mielenrauhansa.

Tule puistoon vain terveen koirasi kanssa.

Älä huuda tai metelöi, nauti sen sijaan luonnonrauhasta ja luonnon äänistä ja koirien riemusta. Alueella on roska-astia, mutta pääsääntöisesti jokainen vie tuomansa roskat mukanaan, koirien jätöksille on oma merkitty roska-astia. Pidetään puisto ja luonto siistinä.

Jos laavun grillillä palaa vielä tulet kun olet lähdössä, EI TARVITSE sammuttaa, ne palavat kyllä turvallisesti loppuun itsekseen.

Tupakointi on sallittu VAIN LAAVULLA ja tupakoitsijat huolehtivat, että tumpit osuvat TUHKAKUPPIIN ja ne myös sammutetaan kunnolla.

Vaikka alueella on vankat aidat, jokaisella koiranomistajalla on velvollisuus vahtia koiransa tekemisiä, etteivät ne pääse loukkaamaan itseään tai kiipeämään tai kaivamaan. Koiran omistaja/koiran kanssa puistoileva henkilö on korvausvelvollinen koiransa aiheuttamista vahingoista, mikäli koira vahingoittaa rakennuksia tai aitojen rakenteita tai irtipäästessään aiheuttaa vahinkoja.

Huolehdi siis omasta ja koirasi vakuutusturvasta (vastuuvakuutus/ell-kuluvakuutus). Liikut puistossa omalla vastuullasi. Sudenkuoppa ei korvaa mitään mahdollisia vahinkoja koiralle/koirille, eikä omistajille/puiston käyttäjille.